Px naapurini orava2
Naapurini Orava

'Naapurini Orava' on ympärivuorokautinen installaatiosarja, joka levittäytyy Lapinlahden puistoon. Liito-oravan läsnäoloa kaipaavat pikkumökit, -pöntöt ja -näyttämöt merkkaavat kuviteltua reviiriä ja rinnakkaiselämän mahdollisuutta. Teos pohtii kykyämme kyseenalaistaa omia käsityksiämme toiselle sopivasta ja riittävästä elämästä - etenkin kun tuo toinen on olio, joka tarvitsee lähinnä omaa elintilaa ja -rauhaa.

Liito-orava on voimakasta ristiriitaista tunnekirjoa herättävä laji, josta käytävässä keskustelussa kulminoituvat erilaiset pyrkimykset ihmisen reviirin rajojen määrittämiseen. Yhtäältä liito-orava on ulkonäöltään soman vetoava, suojelunhalua herättävä pikkueläin, joka on ajettu nykymaailmassa ahtaalle, toisaalta metsien taloudellisen hyödyntämisen ja erilaisten rakennusprojektien tuhon airut, joka on estänyt lukuisia pitkään valmisteltuja hankkeita. Liito-orava onkin yksi niin sanottu “pieni toimija”, jonka kumuloituvat vaikutukset ovat ihmisten, “suurten toimijoiden”, näkökulmasta aivan liian merkittävät. Liito-orava ja ihminen jakavat samaa tilaa. Ihmisen ambivalentti suhtautuminen liito-oravaan kärjistyykin eläimen läsnäoloon, joka on näkökulmasta riippuen kaivattua tai pelättyä.

Kaupunkisuunnittelupäätöksillä määritetään sitä, kuka saa hallita ja käyttää tilaa ja miten. Niiden avulla määritellään paitsi ihmisen reviirin rajat, myös muiden lajien oikeus elää samalla reviirillä ja tämän oikeuden rajat. Ekologit pystyvät sanomaan jotain siitä mikä on riittävästi liito-oravalle, tai miten paljon liito-oravan tulee sopeutua sopiakseen samalle reviirille ihmisen kanssa. Mutta millainen eläin kelpaa ihmisen naapuriksi, ja millainen kelpuuttamisen − tai empatiakyvyn − prosessi tähän liittyy? Millä tavoin joudumme kääntämään liito-oravan “kieltä ja kulttuuria” ihmisen kielelle? Miten paljon liito-orava joutuu muokkautumaan kelvatakseen meille?

Teos nostaa esiin myös kysymyksen eläimen oikeudesta yksityisyyteen. Onko suojellun eläimen velvollisuus tarjota olemassaolonsa hinnaksi läsnäoloaan? Suojeltujen eläinten tarkkaileminen on yhä kasvava aktiviteetti, joka oikeutetaan myönteisellä suhtautumisella eläimeen. Eläimen elämästä tehdään osin ihmisen käsikirjoittama spektaakkeli, jonka vastahakoiseksi päähenkilöksi päätyy usein arka ja näyttäytymistä karttava olento. Onko eläimen presenssin kokeminen ja saman tilan hetkellinen jakaminen empatian edellytys? Onko eläin tarpeineen todellinen, ellei sitä saa havaita omakohtaisesti? Tätä ristiriitaista jaetun tilan, läsnä/poissaolon ja myötäelämisen kartastoa tutkii Naapurini Orava.

Kaisa Illukka ja Juulia Juutilainen

TeM, TaM Kaisa Illukka (s. 1978) on Helsingissä toimiva taiteilija, joka on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Hän on opiskellut myös mm. Aalto-yliopiston Creative sustainability -ohjelmassa sekä ympäristötieteitä Helsingin yliopistossa. Esityksissään ja teoksissaan Illukka on toiminut mm. sienirihmastojen, kukkakasvien, mehiläisten, koirien, hiekan, arkkibakteerien, satakielen ja jääkauden kanssa. Illukka on keskittynyt taiteen ja ekologian suhteisiin sekä tutkimaan luontoidentiteettejä.

FM Juulia Juutilainen (s. 1978) on kulttuurintutkimuksen maisteri, joka valmistelee taiteen maisterin tutkintoaan Aalto-yliopiston Medialaboratorioon digitaalisen median mahdollisuuksista kokemuksellisen tilan luomisessa. Hän on kiinnostunut merkityksenannon ja identifikaation prosesseista sekä vallan ja oikeuttamisen kysymyksistä. Juutilainen tutkii työssään kulttuuriperinnön, uskonnon ja luonnon risteyskohtia sekä kertomuksia, joita niiden avulla rakennetaan ja todennetaan. Erityisesti häntä viehättää ihmisten myyttinen suhde metsään.